Asiakastarina Juha Alapiha ja Miia Joukainen

Juha Alapiha ja Miia Joukainen rakennuttivat vuonna 2017 omakotitalon Tampereen Annalaan.

Talo saatiin rakennusvaiheessa tehtyä valmiiksi viimeistä listaa myöten, mutta pihat jäivät minimipanostukselle. Nurmikkoa, mursketta ja muutama kasvi, siinä se meidän pihamme aika lailla oli.” Juha Alapiha kertoo.

Silmä tottui pihaan ja kului useampi vuosi ennen kuin ajatus pihan remontoinnista syttyi. ”Etsimme netistä meille sopivaa toimijaa ja törmäsimme Pihatehtaaseen. Jätimme heille yhteydenottopyynnön ja sieltä tulikin puhelu heti seuraavana päivänä. Pihatehtaan porukka reagoi tarjouspyyntöön nopeimmin ja tulivat paikanpäälle kolmen henkilön porukalla. Keskustelun myötä syntyi hyvä fiilis Pihatehtaasta ja päädyimme tilaamaan heiltä pihasuunnitelman.” Juha jatkaa.

Pihatehtaan pihasuunnittelija Elina Vähäjylkkä kävi asiakkaan kanssa mahdollisia ideoita ja visioita läpi ja piirsi sitten pihasta luonnokset. Luonnosvaiheen suunnitelmaan ei juuri muutoksia enää ollut tarvetta tehdä. Suunnitteluvaiheen lopputuloksena syntyi lopullinen pihasuunnitelma.

Olimme pihasuunnitelmaan todella tyytyväisiä. Meillä ei ollut kovin paljon omia ideoita, mutta Elina sai tosi hyvin kiinni meidän ajatuksistamme ja osasi suunnitella pihan toimivaksi ja tyylikkääksi. Materiaalivalinnat ja kasvitkin olivat juuri meidän tyylisiä.

Toteutusta ajatellen halusimme tietenkin kuulla Pihatehtaan tarjouksen. Pihatehdas teki selkeän tarjouksen kokonaisuudesta ja palvelun kattavuus yllätti. Meillä oli jonkinlainen ymmärrys pihaurakoiden hintatasosta ja Pihatehtaan tarjous osui hyvin siihen näkemykseen. Helppous ja joustavuus oli iso plussa, saimme kaiken haluamamme yhdellä sopimuksella.” Miia sanoo.

Pihatöiden toteutus tehtiin kahdessa vaiheessa. Loppuvuodesta 2022 pihaan tehtiin valtaosa konetöistä ja alkukesästä 2023 pihaprojekti tehtiin loppuun kiveyksiä ja istutuksia myöten.

Työt sujuivat sovitussa aikataulussa ja koimme, että Pihatehtaan kanssa oli helppo toimia. Työntekijät olivat ammattilaisia ja tekemisestä huokui firman hyvä henki. Olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Aiemmin piha oli vaan alue, minkä läpi kuljettiin, mutta nyt pihassa on mukava viettää aikaa!” pariskunta summaa.