
Piharuukkuja rennosti omalla tyylillä
Omalla pihalla voi kokeilla kaikkia yhdistelmiä rohkeasti. Ostan usein itse ruukkuja kirpputorilta, käytän kotoa löytyvää materiaalia ja joskus käyn puutarhakaupoissa.
INSPIROIDUN KIRPPUTOREILLA
Yleensä valitsen kiireettömän päivän kun haluan lähteä kiertämään kirpputoreja. Parhaat ideat syntyvät eri muodoista ja joku jännä juttu vain kiinnittää huomion. Lielahden kierrätyskeskus Tampereella on loistava paikka ja tietenkin vierestä löytyvä Kontti – nämä minä koluan ehdottomasti. Täytyy kyllä sanoa, että välillä ihan kotoakin löytää uusia juttuja kun katsoo sillä silmällä.
”Vinkkinä kirpputori kierrokselle, kurkkaa myös pöytien alle. Katso myös heikkokuntoisia ruukkuja, äläkä välitä väristä vaan katso myös ruukun muotoa.”
RUUKKUJEN TUUNAUS
Suunnittelu ja fiilistely on parasta kun pääsen kotiin kierrokselta. Yleensä otan vähän kuvia ja kokeilen eri ruukkuryhmiä, miltä ne näyttävät yhdessä ja erikseen. Mikä parasta, muutaman tunnin jälkeen ruukku onkin saattanut muuttaa käyttötarkoitusta vaikka tarjoiluastiaksi. Eli ei siis kannata rajoittua ajatusten kanssa. Perusjuttuina maalaan ruukut jos en pidä sävystä. Maaleiksi soveltuvat kalustemaalit ja sprayt, en yleensä katso ihan hirveästi soveltuuko maali vai ei. Ruukun kuivuttua istutan ruukkuihin sipulikukkia ja yhdistän niitä rohkeasti.
Yksi aivan mieletön juttu on kuitenkin kokeilla yhdistää ruukkuja päällekkäin. Kun löydän sopivia kokonaisuuksia, yhdistän niitä rakennusliimalla, jolloin ne ovatkin kakkupöydän kaunistajia. Tärkeintä on aloittaa ja ihastua keskeneräisyyteen!