Pihasuunnitelma
talo­yhti­öille

Taloyhtiön piha uuteen loistoon – tehokkaalla ja fiksulla suunnittelulla!

Taloyhtiön piha uuteen loistoon – tehokkaalla ja fiksulla suunnittelulla!

Pihatehtaan pihasuunnittelun avulla taloyhtiönne piha-alue muuttuu viihtyisäksi ja toimivaksi paikaksi, jossa taloyhtiön asukkaiden elämä on turvallista ja nautinnollista.  

Olipa kyseessä sitten lasten leikkialueiden uudistaminen, esteettömät kulkuväylät tai yhteiset oleskelualueet, Pihatehtaan asiantuntijat suunnittelevat pihat teidän toiveidenne mukaan. 

Tuomme samalla mukaan oman osaamisen ja kokemuksen toimivista ja turvallisista ratkaisuista, jotta kokonaisuus on mahdollisimman käytettävä ja esteettinen, mutta myös budjetin mukainen.

Suunnittelemme taloyhtiön pihasta toimivan fiksuilla kulkuväylillä, järkevillä pintamateriaaleilla ja turvallisella pihavalaistuksella. Mukavat oleskelualueet ja kauniit viheralueet luovat taloyhtiön pihasta viihtyisän. Pyrimme suunnitelmissamme aina istuttamaan taloyhtiön pihat osaksi ympäröivää luontoa.

Otamme huomioon myös, että: 

  • Sade- ja sulamisvedet eivät jää pihaan lätäköiksi
  • Taloyhtiön piha on sopivan helppohoitoinen 
  • Pihan kulkuväylät ja valaistus on mietitty järkevästi ja turvallisesti ohjeiden ja suositusten mukaisesti. 

Suunnitelmissa huomioimme myös pysäköintialueet ja jätteiden keräyksen muuttuneet vaatimukset. 

Arvostamme Suomen mahtavaa luontoa ja pyrimme säilyttämään yhteyden luontoon suunnitelmissamme. 

Teemme taloyhtiöiden pihasuunnitelmia Pirkanmaan alueella. 

Tuumasta toimeen!

Taloyhtiön Avaimet käteen -pihatyöt

Avaimet käteen -pihatyöt on turvallinen vaihtoehto taloyhtiöille. Hyvät suunnitelmat, aikataulu ja projektinjohto auttavat pysymään budjetissa. Osakkaiden omien pihojen muutostyöt onnistuvat joustavasti suunnittelijamme kanssa.

Kivi on tyylikäs arvonnostattaja

Käytämme kohteissamme pihakiviä, jotka tuovat arvokkaan visuaalisen ilmeen pihoille sekä ovat helppohoitoisia ja kestäviä. Muun muassa betonikiviä voidaan käyttää kulkuväylillä tai niillä voidaan rajata kauniisti viheralueita. Kivet soveltuvat niin yleiskäyttöön kuin kovaa kulutusta vaativiin kohteisiin.

Vau
mitä
kotipi­hoja

Tutustu valmistuneisiin Pihatehtaan Avaimet käteen pihoihin ja inspiroidu tyylikkäistä ideoista omalle kotipihallesi.